Periaatteemme on tuottaa laadukasta palvelua turvallisesti. Pyrimme tarjoamaan turvallisen ja ammatillisen hoitoympäristön jossa kohtaamme jokaisen asiakkaan yksilönä. Tavoitteena on asiakkaan hyvinvoinnin edistäminen jalkaterveyttä parantamalla. Asiakkaan toiveita kuunnellaan hoidon aikana ja asiakas on oikeutettu antamaan palautetta sekä hoidon aikana että sen jälkeen. Huomioithan että hoidamme jalkoja terveyden näkökulmasta joten emme voi välttämättä toteuttaa kaikkia toiveita. Tarvittaessa ohjaamme asiakkaita eteenpäin, kuten lääkäriin tai apuvälinepuolelle.

Palautetta käsitellään molempien samassa tilassa toimivien yrittäjien kesken tilanteen ratkaisemiseksi tai korjaavien toimenpiteiden aloittamiseksi mahdollisimman nopealla aikataululla. Palautteiden perusteella pyritään kehittämään toimintaa.

Toinen hoitohuoneistamme on esteetön. Ulko-ovella on n. 4cm kynnys. Liiketilan ovi pidetään lukittuna hoitojen aikana hoitorauhan sekä hoitajan että asiakkaan turvallisuuden takaamiseksi.

Täysimittaisen omavalvontasuunnitelman pääset lukemaan alla olevasta painikkeesta. (aukeaa uudelle sivulle)

Tietosuoja

Lahden Jalkaterapia pitää yllä asiakasrekisteriä. Käytämme yleisen tietojasuoja-asetuksen mukaisia tietosuojakäytäntöjä ja noudatamme laissa määrättyjä terveydenhuollon ammattihenkilön salassapitovelvoitteita sekä potilasasiakirjojen tekoa. Kirjaukset pääsevät näkemään vain hoitoon osallistuvat henkilöt. Potilaslain mukaan terveydenhuollon ammattihenkilön on merkittävä potilasasiakirjoihin kaikki tiedot, jotka ovat tarpeellisia potilaan hoidon suunnittelemiseksi, järjestämiseksi, toteuttamiseksi ja seurannan turvaamiseksi. Käyntikirjausten lisäksi näitä tietoja ovat nimi, puhelinnumero, osoite/sähköposti ja hoitoon vaikuttavat sairaudet ja tapaturmat. Henkilötietoja kerätään hoidettavalta henkilöltä itseltään.

Potilasasiakirjat säilytetään asianmukaisesti niin ettei ulkopuolisilla ole mahdollisuutta päästä niihin käsiksi. Potilaalla on oikeus tarkastaa häntä koskevat henkilötiedot ja pyytää virheellisten tai puutteellisten tietojen oikaisua sovellettavan lainsäädännön mukaisesti. Potilastietoja luovutetaan sivullisille ainoastaan potilaan suostumuksella tai silloin, kun luovuttaminen perustuu lakiin. Kuitenkin potilastiedot voidaan luovuttaa viranomaisille lain edellyttämissä tapauksissa. Potilasasiakirjojen säilytysajat määräytyvät voimassa olevan lainsäädännön mukaisesti. Asiakirjoja säilytetään säädetyn ajan, minkä jälkeen ne hävitetään asianmukaisesti siten, etteivät sivulliset saa niistä tietoa.

Palveluseteliasiakkaiden osalta tarkistamme palvelusopimusjärjestelmässä olevien tietojen oikeellisuuden. Palvelusetelijärjestelmään tallennetaan ainoastaan palvelun toteutumisen kannalta tarvittavat tiedot, kuten käyntipäivämäärä. Hoitokirjausta ei toimiteta palvelusetelin myöntäneelle taholle.

Tiimimme

admin avatar
admin avatar

Minna Leinonen
Jalkaterapeutti AMK
Valmistunut 2017
Metropolian Ammattikorkeakoulusta
Etelä-Suomen Jalkaterapiakeskus, 2160924-5

Emma Ovaska-Ronkola
Jalkaterapeutti AMK
Valmistunut 2017
Metropolian Ammattikorkeakoulusta
Jalkaterapeutti Emma, 3094016-7